Sana elettäväksi      kesäkuu 2010  (juni 2010)

“Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
(Matt.10:39)

Tätä Jeesuksen sanaa lukiessa näemme edessämme kaksi elämää; elämämme tässä maailmassa ja Jumalan Jeesuksessa meille antaman yliluonnollisen elämän, joka ei pääty kuolemaan ja jota kukaan ei voi meiltä riistää.

Voimme sen vuoksi suhtautua elämäämme kahdella tavalla. Voimme takertua tähän maanpäälliseen elämään ja pitää sitä ainoana arvonamme, mistä seuraa, että olemme taipuvaisia keskittymään itseemme, omiin asioihimme ja meille tärkeisiin ihmisiin. Sulkeudumme omaan kuoreemme vahvistaen vain omaa itseämme, minkä seurauksena meitä odottaa elämämme lopussa vain väistämätön kuolema.

Toinen tapa on, että uskomme saaneemme Jumalalta paljon syvemmän ja aidomman elämän, niin että uskallamme jo nyt elää sen mukaisesti ja jopa uhrata tämän maanpäällisen elämän sen tulevan toivossa.

“Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”

Näin sanoessaan Jeesus ajatteli marttyyrikuolemaa. Meidän on kaikkien kristittyjen tavoin pysyttävä uskollisina evankeliumille, seurattava Mestariamme ja oltava valmiit luopumaan omasta elämästämme ja - jos se on välttämätöntä - kärsimään väkivaltainenkin kuolema. Jumalan armosta saamme sen seurauksena todellisen elämän.

Jeesus on ensimmäisenä “kadottanut elämänsä” ja saanut sen kirkastettuna takaisin. Hän on etukäteen neuvonut meitä olemaan pelkäämättä “niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät kykene tappamaan sielua”. (Matt. 10:28) Tänään hän sanoo meille:

“Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”

Jos luet evankeliumeja huolellisesti, huomaat, että Jeesus palaa tähän aiheeseen kuusi kertaa. Se osoittaa, kuinka tärkeä se on ja mitä se Jeesukselle merkitsee.

Kehottaessaan kadottamaan elämän Jeesus ei kuitenkaan viittaa vain marttyyriuteen. Elämän kadottaminen on yksi kristillisen elämän perustavaa laatua oleva lainalaisuus. Meidän on oltava valmiita luopumaan tavoitteestamme tehdä omasta itsestämme elämämme keskipiste ja kieltäytymään itsekkäästä itsenäisyydestämme.

Jos tahdomme olla aitoja kristittyjä, meidän on otettava Kristus elämämme keskipisteeksi.

Mitä Kristus sitten tahtoo meiltä? Rakkautta toisia ihmisiä kohtaan. Jos otamme tämän elämämme ohjelmaksi, olemme varmuudella kadottaneet itsemme ja löytäneet elämän.

Se, että ei elä itselleen, ei kuitenkaan merkitse kielteistä tai passiivista suhtautumista elämään, niin kuin joku voisi ajatella. Kristityn panos on aina suuri ja hänen vastuuntuntonsa täytyy olla kaiken kattava.

Jo maan päällä voimme kokea elämän kasvavan meissä, kun olemme lahjana toisille ja annamme itsemme toisille rakkaudesta. Kun olemme eläneet koko päivän toisia palvellen ja onnistuneet tekemään jokapäiväisestä, ehkä yksitoikkoisesta ja kovastakin työstämme rakkaudenteon, koemme iloa tuntiessamme toteuttaneemme itseämme.

“Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen,
mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”

Noudattaessamme Jeesuksen käskyjä, jotka puhuvat kaikki rakkaudesta, meille avautuu tämän lyhyen elämämme jälkeen myös ikuinen elämä.

Muistathan, miten Jeesus tulee tuomitsemaan meidät viimeisenä päivänä. Hän sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. … Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. “ (Matt. 25: 34-36)

Tehdessään meidät osallisiksi katoamattomasta elämästä Jeesus katsoo yksinomaan, olemmeko rakastaneet lähimmäistämme ja hän ajattelee meidän tehneen hänelle kaiken sen, mitä olemme tehneet lähimmäisellemme.

Kuinka elämme nyt tätä sanaa? Kuinka kadotamme jo tästä päivästä lähtien oman elämämme löytääksemme sen?

Valmistautumalla siihen suureen ja ratkaisevaan kokeeseen, jota varten olemme syntyneet. Katsokaamme ympärillemme ja täyttäkäämme päivämme rakkaudenteoilla. Kristus tulee luoksemme lapsissamme, aviopuolisossamme, työtovereissamme, tuttavissamme ja niin edelleen.

Tehkäämme kaikille hyvää. Älkäämme myöskään unohtako niitä, joihin tutustumme päivittäin lehtien tai television välityksellä… Tehkäämme kaikkien hyväksi jotain mahdollisuuksiemme mukaan. Ja kun ne tuntuvat loppuvan, voimme vielä rukoilla heidän puolestaan. Tärkeintä on rakastaa.

                                                                              Chiara Lubich (1999)